60111.jpg
Tapiola Garden, tuo istumapaikkojen puutoshelvetti! Pöristelimme Morphmobilella paikalle hyvissä ajoin LGTM:n kanssa näperrettyämme ensin muutamat badget AD:n tyyssijassa eli länsi-Kartanossa. Punaviintäkin oli, mutta ei kuskille. AD kostui siis ihan itsekseen.

Steissiltä mukaan napattiin pari guest staria, Kuutamotyttö sekä LGTM:n serkku. Perhetapahtuma, siis! Paikan päällä joukkoon liittyi muitakin kollegojamme, oli miestä ja naista ja AD:n serkkukin siellä heilui onnessaan. Rosvosektori (lue: paitakoju) oli tällä kertaa sijoittunut taktisesti heti oven suuhun, ja nakkasimme firman paitojen sekaan myytäväksi väsäämiämme rintanappeja. Nappikauppaa, nappikauppaa!
Koska odottelu oli tuskaista ja paikkakin hieman epäilyttävä, aloitimme oitis tarmokkaat bändipelit sekä virvokkeiden nauttimisen. Myös Deersize, the Official Manager liittyi peliin Biitleksineen ja Big Daddyineen, ja muutamat heitot kirvoittivat meissä varsin virvoittavat naurut.

60092.jpg
Ja sitten sitä keikkaa. Tällä kertaa hieman ahtaasti joutui olemaan, sillä Tapiolan lähiympäristöstä paikalle ryysineet humalaiset halusivat kaikki nähdä tapahtuman ihan-hiton-läheltä. LGTM:n kanssa pidimme sinnikkäästi sijaintimme. Hieno keikka oli, taas! Jotenkin nämä vedot tuntuvat nyt pojilta sujuvan rennommin kuin ennen, mistä lie johtuu. Hyvä niin.

Ja olikohan meillä sitten jatkoja, hetkinen, mietitäänpäs. Lokitiedostot ovat takaraivosta hieman kadoksissa, mutta kyllä kuva-arkistoista jonkinlaista hotellihuoneessa heilumista näyttäisi löytyvän. Naurua taas niin pirusti, ilmarumpusooloja ja Jallua. (Daddy ja Jallu, nuo erottamattomat ystävykset!)

Aamulla kotiin, hamekin oli riekaleina. Sohvalta heräsin. Kunnon meininki!

Etkot/jatkot: Kyllä/kyllä
Sanottua: "Tässä on ystäväni Kan-Chi Dokata!" "Mikshei me olla parempia yshtäviä?" "Turrrrku turrrrku turrrrku turrrrku tam-pe-re!" ..ja samaan aikaan toisaalla: "Kato, AD lähetti kuvan siitä ja jostain tyypistä! No ai ku kiva..."
Kilometrit: Ajokilometrejä LGTM 30km? (Ne unohtuneet napit ja kuskailu!), kyydissä köröttelyä AD 10km.
Edustus:
59718.jpg59719.jpg
-AD-