23.3. Südbahnhof, Chemnitz
Matka kohti Chemnitziä, tuota Saksan Kaarinaa, alkoi perjantaiaamuna Helsinki-Vantaan lentokentältä. Aikaisesta aamuherätyksestä huolimatta matkajännitystä tihkuvassa seurueessa ei ollut havaittavissa väsymyksen merkkejä, Cheeriothan ovat tunnettuja sopeutuvaisuudestaan tilanteeseen kuin tilanteeseen ja pystyvät ankaran harjoitusohjelman ansiosta selviämään lyhyillä yöunilla vaikka useammankin päivän.
Lento Berliiniin sujui innokkaan odotuksen vallassa, Juniorin kaipaamaa puuhapakettia tosin ei valitettavasti ollut mukaan muistunut. Kanssamatkustajien iloksi Cheerioiden lentokonekäyttäytyminen on onneksi aina yhtä hillittyä ja hiljaista... Välittömästi Berliiniin saapumisen jälkeen suuntana oli rautatieasema, tarvittavat leimat junapasseihinkin saatiin pienestä alkuhämmennyksestä huolimatta. Saksalaiseen ruokakulttuuriin tutustuaksemme valitsimme lounaspaikaksi tietenkin paikallisherkkuja tarjoavan Burger Kingin.
Alkuosa junamatkasta sujui mukavasti ennakkoon varatuilla paikoilla, noppapelin siivittämänä. Leipzigin rautatieasemalla sen sijaan jouduimme vaihtamaan paikallisjunaan, toisin sanoen Saksan versioon M-junasta. Ei paikkoja, eikä sen puoleen tilaa seisoskella edes vaunun eteisessä. Keikkuva ja rytisevä matkanteko aiheutti myös lievää matkapahoinvointia. Maisemat koko matkan ajan olivat enemmän tai vähemmän masentavia, ikkunan ohi vilahtavat asemat näyttivät Saksan historian synkemmän puolen muistomerkeiltä.
Lentokone-bussi-juna-juna -kavalkaadin jälkeen saavuimme vihdoin Chemnitziin - kaatosateeseen. Kävelymatka hotellille uuvutti vähätkin jäljelläolevat voimat ja ainoastaan ajatus lähestyvästä keikasta sai lyömään uuden vaihteen päälle. Lyhyt ehostushetki muunsi matkan ja sateen ryvettämät Cheeriot keikkakuntoisiksi ja edustuskelpoisiksi kuin ihmeen kaupalla, asiaa auttoivat myös äärettömän hienot, tyylikkäistä tyylikkäimmät ja kadehditut kiertuepaidat. Keikkapaikalle päräytimme reteästi tilataksilla ja tunnelma päästessämme Südbahnhofille oli siis aiheellisesti korkea. Pienen järkytyksen aiheutti jo ennen kahdeksaa keikkapaikan edessä oleva valtaisa jono! Meininki poikkesi Suomen "mennään-keikalle-vasta-kun-lämppäri-on-lopettanut" -asenteesta, mikä tietenkin lämmitti mieltämme tämänkertaisen lämppärin puolesta, mutta aiheutti lievää ahdistusta sisäänpääsystä.
Vetäydyimme samassa rakennuksessa sijaitsevaan pubiin arvioimaan tilannetta ja nauttimaan (?) kylmää punaviintä ja lämmintä kokista. Odotellessamme otimme yhteyden Rosvosektoriin, joka paikalle saavuttuaan putsasi pöydän tehokkaasti niin napeista, tarroista kuin rahoistakin - nimensä mukaisesti. Vain hetkiä ennen arvioitua soittoaikaa pääsimme kuin pääsimmekin ongelmitta sisään, tosin eturivi, samoin kuin perinteinen neljäs rivi, olivat siinä vaiheessa jo auttamattomasti mennyttä. Takarivin paikat eivät tosin jaksaneet kauaa harmittaa keikan lähtiessä käyntiin. Poikien saama vastaanotto lämmitti Cheerioiden sydäntä varmaan enemmän kuin itse artisteja, kanaemon ylpeydellä seurasimme miten saksalaisyleisö oli polvillaan meijän poikien edessä!
Keikan jälkeen siirryimme baarin puolelle nauttimaan hyvinansaittuja virvokkeita sekä jakamaan musiikkitietoutta kaikille ympärilläoleville flyereiden muodossa. Vähintäänkin hilpeän tunnelman vallitessa kävimme katsastamassa myös rosvosektorin sekä tervehtimässä kilpailevaa paitamyyjää. Sunrise Avenuen keikan alkaessa muut Cheeriot jättäytyivät taaemmaksi hoitamaan suhdetoimintaa saksalaisfanien kanssa PM:n ja LM:n siirtyessä takaisin lavan läheisyyteen seuraamaan varsinaisen pääesiintyjän keikkaa. Varsinkin LM:n reaktioita keikan aikana on jälkeenpäin kuvattu muun muassa termillä "Hangon keksi". Allekirjoittanut kiistää kaikki väitteet pahimmanlaisena panetteluna.
Yleisön alkaessa vetäytyä Chemnitzin sateiseen yöhön keikan loputtua Cheerioitakin yritettiin ahdistaa ulos keltaisen nauhan ja ilkeänkokoisten turvamiesten voimin, mutta sinnikäs sissimeininki takasi muutaman ylimääräisen hengailuhetken keikkapaikan turvissa. Kohtasimme myös muutaman Arschkrokodilien edustajan, nuo legendaariset Sunkkareiden Cheeriot, ja tunne oli hämmentävä: kuin peiliin katsoisi! Välittömästi löytynyttä yhteyttä lisättiin in promptu -kielitunnilla, ja rosvosvectory taipui saksalaiskollegoilta hetken harjoittelun jälkeen paremmin kuin hyvin.
Iloinen tunnelma ja joidenki kohdalla myös ehkä lievä nousuhumala aiheuttivat sen että hotellin hulppeat sängyt eivät aivan vielä lähetelleet kutsuja väsyneille Cheerioille, niinpä keikan jälkisammutusta siirryttiin turvamiesten ponnekkaiden kehotusten saattelemana hoitamaan keikkabussin välittömään läheisyyteen. Rakas ja kotoisa Biolan oli pakottavista logistisista syistä jouduttu jättämään kotiin, mutta korvikkeena oli sitäkin hienompi (joskaan ei yhtä tunnelmallinen) vieraan maan ihme-ajokki. Hetken hengailun ja hetken laulujen sekä puolin ja toisin huudeltujen hävyyttömyyksien Cheerioiden ja Arsckrokojen välillä kylmä ilma ja tihkusade viimein ajoivat sinnikkäimmätkin juhlijat kohti hotellia. Matkaan mahtui sentään vielä vähän lisää seikkailuja, taksinmetsästyksestä paikalliseen keli-ilmiöön mudan muodossa... Hotellilla väsähtäneet PM ja LM menivät tylsinä nukkumaan lopun seurueen vielä jatkaessa iloista tunnelmaa pienimuotoisten peruukkibileiden muodossa. Viimeinenkin kukkuja joutui kuitenkin luovuttamaan ennen pitkää ja keräämään voimia uuden päivän ja keikan koitoksiin.
Ilmiöitä: Hetken laulu, mutakengät
Sanottua: "Kukas tohon sit pistetään...?" "-Onks teil vitosia? -Käyks kympit?!" "CHEERIO" "I love you tumoorrrou!"
Etkot/jatkot: ei/kyllä
Edustus:
-LM-
Kommentit